Terveyspalveluautot

Eritasoisiin operaatioihin

Terveyspalveluautot asettavat erityisiä vaatimuksia olosuhdehallinnan, teknologian ja puhtauden suhteen. Kliiniset operaatiot sekä tutkimukset ja kuvaukset edellyttävät varmaa sähköteknistä toimintaa sekä moderneja digitaalisia ratkaisuja ja yhteyksiä. Terveyspalveluautot ovat yksi taidonnäyte Kiitokorin monipuolisesta osaamisesta.

Kiitokori toteuttaa terveyspalveluautoja erilaisia ja eritasoisia tarpeita varten. Röntgentutkimusauto tuo mammografia- ja muut kuvaukset lähelle asiakasta. Verenluovutustapahtuma laadukkaassa klinikkabussissa tuo elintärkeän toimenpiteen pyörillä kätevästi sinne, missä luovuttajat ovat.

Linja-auton alustalle rakennettavat terveyspalveluautot toimivat mainiosti myös rutiiniluonteisissa terveystarkastuksissa ja -tutkimuksissa ja ovat yksi ratkaisu lähipalvelujen säilyttämiseen.